image description

Ajankohtaista

Koulutusjohtaja Anne Hirvonen: ”Varmin tapa selvitä tulevaisuuden työelämässä on valmistautua jatkuvaan muutokseen”

Anne Hirvonen, FM, AmO
Koulutusjohtaja (Viestintäkoulutus)

Aloitin syksyn alussa koulutusjohtajan tehtävässä ja vastuualueellani on organisaation viestintäkoulutukset. Vastasin aiemmin Helsingin aikuisopiston avoimen yliopiston opintojen toiminnan laajentamisesta ja yhteistyön kehittämisestä ammattijärjestöjen kanssa.

Koulutustaustaltani olen fyysikko ja minulla on monipuolinen, yli kolmenkymmenen vuoden kokemus opetusalalta kouluttamisesta, kehittämishankkeiden suunnittelusta, johtamisesta ja toteutuksesta sekä asiakkuuksien hallinnasta, muutosten läpiviennistä ja toiminnan kehittämisestä.

Luonnontieteellinen koulutustausta on tuonut ajatteluuni analyyttisyyttä. Kasvatustieteen ja pedagogiset opinnot ovat puolestaan vahvistaneet kiinnostustani ymmärtää ihmisten erilaisia kokemuksia ja kykyä kuunnella muita. Olen onnekas saatuani työskennellä monimutkaisten ilmiöiden kanssa, joiden myötä olen oppinut hahmottamaan suuria kokonaisuuksia.

Aloitin syksyllä visionäärisen johtajuuden koulutuksen. On inspiroivaa perehtyä intuition, myötäinnon ja innovoinnin teemoihin. Vapaa-aikanani harrastan lukemista, liikuntaa erityisesti luonnossa, musiikkia ja matkustamista aina kuin mahdollista. Pitkästä aikaa pääsin myös jatkamaan Helsingin aikuisopistossa lähiopetuksena toteutettavaa pilatesta ja osallistumaan Luova kännykkäkuvaus -kurssille.

Olen innoissani uudesta vastuualueestani viestinnän parissa, sillä se on yksi työelämän tärkeimpiä taitoja. Maailman talousfoorumi WEF (2020) pitää oleellisina osaamisina tulevaisuuden työelämässä viestintää, luovuutta, kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisu- ja yhteistyötaitoja.

Varmin tapa selvitä tulevaisuuden työelämässä on kehittää itseään ja osaamistaan sekä valmistautua jatkuvaan muutokseen. Aktiivi-Instituutti tarjoaa muuttuvan työelämän tarpeisiin ja oman osaamisen täydentämiseen monipuolisen kurssivalikoiman sekä avoimen yliopiston opintoja.

anne.hirvonen@aktiivi-instituutti.fi | 050 590 7184